Pienen pieni toivon kipinä..

Lopetin ehkäisypillerit jo kesäkuun lopulla, koska halusin saada varmuuden siitä että rytmini on normaali ja kaikki niin sanotusti "toimii niin kuin pitää". Ensimmäiset kuukautiset tulivat heinäkuun loppupuolella aivan normaalisti. Päätimme mieheni kanssa pillereiden lopettamisen yhteydessä jatkaa kuitenkin ehkäisyä, koska mieheni tuntui tarvitsevan lisäaikaa sopeutuakseen ajatukseen perheenlisäyksestä.

Sänkypuuhissa pääsi käymään pari viikkoa sitten vahinko kondomin kanssa. En juuri miettinyt koko asiaa, koska pidin erittäin epätodennäköisenä että voisin tulla raskaaksi siitä, että kondomi vuosi hieman yli. Seuraavana päivänä kuitenkin laskeskelin, että ovulaatio sattui juuri tuohon aikaan. Nyt olen reilun viikon ajan elätellyt toivoa. Entä jos? Voisiko kaikki käydä niin helposti? Mies tuntuu olevan aivan sinut asian kanssa ja totesi jo, että voimme jättää ehkäisyn jatkossa pois kokonaan. Kuukautisten pitäisi alkaa sunnuntaina, odottelen nyt viikonloppua hyvin sekavin tuntein.

Vaikka tiedän lähes sataprosenttisen varmasti etten voi olla raskaana, tahtoo pääni silti pitää kiinni tuosta toivon kipinästä. Olen selaillut varmaan kaikki mahdolliset raskausblogit läpi, käynyt läpi alkuraskauden oireita ja koittanut tunnustella josko omassa kehossa tuntuisi noita oireita. Rinnat tuntuvat iltaisin normaalia kipeämmiltä, väsyttää, janottaa ja ravasin ainakin viime viikolla vessassa jatkuvasti. Realistina kuitenkin koitan pysyä rauhallisena ja tilasin jopa syksyä varten ovulaatiotestejä. Katsotaan mitä tuleman pitää.

On tämä vauvakuumeilu aivan totaalisen hullua puuhaa.

Mistä kaikki alkoi

Ihana parisuhde, toteutuneet urahaaveet, terveellinen ja hyvä elämä. Olen kaikin puolin onnellinen ja onnekas ihminen, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Oma lapsi. Pieni ihminen, jota saan rakastaa, hoivata ja jonka kasvua saan seurata päivittäin ja ihan arkisinakin hetkinä.

Olen jo kymmenen vuotta vauvakuumeillut ja haaveillut omasta lapsesta. Ystävät ovat saaneet perheenlisäystä vuosien varrella ja minustakin on kuoriutunut kummitäti jo kolmelle ihanalle lapselle. Omalle kohdalle ei vain vuosien saatossa osunut sellaista parisuhdetta, että olisin pitänyt perheen perustamista hyvänä ideana. Päätin keskittyä opiskeluihin ja työelämään. Nautin suunnattomasti siitä, että sain olla ystävien lapsille se täti, jonka kanssa mennään huvipuistoon, elokuviin ja puuhaillaan kaikkea kivaa. Aina mielessä kuitenkin eli se haave ihan omasta pienokaisesta.

Vuosi sitten heräsin siihen todellisuuteen, että hedelmällisyys ei ole itsestään selvä ja ikuinen asia. Tuolloin totesimme mieheni kanssa että annamme parisuhteellemme vielä vuoden "kahden keskeistä" aikaa. Nyt vuosi on kulunut, parisuhde syventynyt ja olisi aika ryhtyä lisääntymään. Vielä emme ole jättäneet ehkäisyä pois, mutta asian tullessa päivä päivältä konkreettisemmaksi, koin tarvetta päästä purkamaan tuntojani jonnekin.

Tämä blogi toimikoon päiväkirjana, pohdiskelujen alustana ja omien ajatusten selkiyttäjänä.